Maailma täynnä johtajia

Edellisessä merkinnässäni puhuin tarkoituksen etsimisestä. Armeijassa monet ovat löytäneet tämän tarkoituksen, tavoitteen jota tavoitella – johtajuus. Kuten monessa muussakin ilmiössä, ilmenee se intin ulkopuoleisessakin maailmassa. Johtajuus on statusta, ja status on vähintään yhtä tärkeää kuin raha. Kysy keneltä tahansa kunnianhimoiselta nuorelta mitä hän haluaa tehdä isona, todennäköisyys, että johtajuus liittyy jollain tavalla suunnitelmiin on hyvin suuri. Melko outoa, sillä ne aikuiset jotka ovat tyytyväisimpiä uriinsa ja elämiinsä, ovat mielestäni ani harvoin johtotehtävissä. Kuitenkin olen huomannut itsekin alkavani miettimään samoja ratoja kuin muut. En taida olla ihan viisas.

Onhan se tietenkin aika luonnollista. Vaikuttaminen on suosittua. Huomionkipeys on normaalia. Mutta usein kyse on myös itsensä nostamisesta muiden yläpuolelle. Riittävän suuri määrätietoisuus ja röyhkeys avaa minkä tahansa johtajan paikan. Kysymys kuuluukin, ovatko he, jotka tekevät kylmäpäisimmät ratkaisut ja johtavat asioita ihmisten sijaan, parhaimpia johtajia?

Haluaisin kääntää hyvän johtajan aseman päälaelleen. Sen sijaan, että hyvää johtajaa vertaa valtapyramidin huippuun, josta hän organisoi kaikkea ylhäältäpäin, pitäisi häntä pitää kivijalkana. Se on vastuullinen ja tärkeä tehtävä, mutta se on olemassa vain tukeakseen muita. Johtajat ovat olemassa alaisiaan varten – ei päinvastoin.

Käsitykseni johtajuudesta on monipuolistunut vasta viime aikoina, kun olen saanut seurata varsin huonoa, mutta myös huippuluokan johtamista. Erot ovat valtavat, ja niitä on paljon, mutta oleellisen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: Heillä, jotka pitävät johtajuutta iseisarvona tai henkilökohtaisena tavoitteena, ei ole aavistustakaan mistä siinä on kyse.

Toivottavasti minusta ei tule yhtä heistä.