Toissa päivänä keksin sen. Olin jo kauan sitten päättänyt lukea paljon kaunokirjallisuutta armeijassa, johon astun tammikuussa, mutta vasta nyt ymmärsin miten haluan hoitaa koko urakan. En tyydy ainoastaan lukemaan paljon – vaan aion lukea niin paljon kuin mahdollista. Pitääkseni motivaation tarpeeksi hyvänä päätin panostaa hommaan oikein kunnolla, muuten en varmasti onnistu. Niinpä tein blogin. Itseasiassa tein kaksi, sillä optimistinen kuin olen, ajattelin, että kiinnostuneita lukijoita löytyy kummallakin kotimaisella kielellä. Ruotsinkielisen blogin löydät täältä.
Tässä blogissa tulen siis arvostelemaan kirjoja, jakaa ajatuksiani niistä ja pohdiskella miten vierailta tai tutuilta ajatukset tuntuvat sotaväessä. Jokaisen lukemani kirjan aion asettaa hienoon itsenikkaroimaani hyllyyn oikealla. Mutta miten aion valita itse kirjat? Tämä on suosikkikohtani koko projektissa. En aio valita mitä tahansa kirjoja, tai ainoastaan panostaa suuriin klassikoihin (mikä varmasti olisi aivan fiksua sekin). Sen sijaan aion pyytää oikeita kirja-asiantuntijoita, nimittäin suomalaisia kirjailijoita antamaan minulle ehdotuksia. Saa nähdä mitä he minulle keksivät.
Palvelukseen astumiseen on vielä pari kuukautta, mutta minusta tulette kyllä vielä kuulemaan ennen sitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tsemppiä urakkaan! Maistuu marssitkin paremmin kun on rinkassa mukana dostoyevskin koko tuotanto muun sälän ohessa.. ;)
Lähetä kommentti