Vastakaiut

Ehdotuksia on sadellut roppakaupalla. Kirjailijat, joihin olen saanut yhteyttä, ovat vaikuttaneet innostuneilta ja olenkin saanut monta erittäin hyvää ehdotusta. Muutkin ovat innostuneet antamaan vinkkejä, itse asiassa niin suurissa määrin, että olen päättänyt muuttaa valintakriteerejäni hieman. En näe mitään järkeä sivuuttaa erinomaista vihjettä vain sen takia että lukisin jonkun kirjailijan puolivillaisesti ehdottaman kirjan.

En voi sanoa yllättyneeni siitä, että sotakirjallisuus dominoi ehdotuksissa. Sen sijaan en osannut odottaa aivan tällaista vyöryä. Assosiaatio on toki aivan luonnollinen, ei vähiten blogini tyylin ja ulkoasun ansiosta, mutta haluanko tosiaan lukea samasta ankeudesta jota parhaillaan elän, kun vaihtoehtona olisi täysin toisiin maailmoihin pakeneminen? Epäilen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö aikoisi lukea myös sotaa käsitteleviä teoksia. Se on ehdottomasti ulottuvuus, jonka haluan tuoda tähän blogiin ja yksi perusajatuksista koko operaation takana. Armeija on varmasti erinomainen paikka länsirintamien, svejkien ja tuntemattomien lukemiseen, mutta voin jo nyt sanoa etten tule lukemaan kaikkia "pakollisia" sotakirjoja asevelvollisuuden aikana.

Mutta paljon muunlaistakin kirjallisuutta on ehdotettu. Yritän parhaani mukaan lukea niin monipuolisesti kuin mahdollista. Näillä ehdotuksilla siitä ei tule vaikeaa. Listoilta löytyy jo kaikkea lastenkirjoista novelleihin ja runokokoelmista dekkareihin.

Muutamat ovat epäilleet, ehtiikö sotaväessä tosiaan lukea kovinkaan paljon. Yleisen käsityksen mukaan ehtii, vieläpä helpostikin. Ensimmäisinä viikkoina lukuaikaa ei välttämättä jää kovinkaan paljoa, mutta myöhemmin sitä riittää "vaikka muille jakaa", armeijan käynyttä kaveria lainatakseni.

Lukeneisuuteni on herättänyt kysymyksiä. Tähän en osaa itsekään vastata kunnolla, mutta voin koettaa raottaa millainen lukija olen. En tiedä missä himolukijan, tai edes varteenotettavan lukijan raja menee, mutta voin kertoa että kirjojen lukeminen on aina ollut rakas harrastus. Lukemiseni jakautuu aika epätasaisesti vuoden ympäri, pahimpien koulukiireiden aikana voi mennä hyvinkin pitkiä aikoja ilman että luen lainkaan, kun taas lomillta tulee luettua noin 3/4 vuoden kirjoista. Vuodessa luen keskimäärin 20-25 kirjaa vapaaehtoisesti, eli opiskelun ulkopuolella. Monet ovat suositelleet aloittamaan kevyemmällä kirjallisuudella, jos satun olemaan kokematon lukija. Tätä ohjetta aion noudattaa, vaikka en isompiakaan teoksia pelkää. Uskon että alkuaikoina tulen varmasti olemaan tarpeeksi väsynyt ilman luettavia tiiliskiviäkin.

Helsingin Sanomien Lukupiiri on ottanut projektini erittäin positiivisesti vastaan, mikä on todellakin lämmittänyt ja inspiroinut. Skeptisismiäkin on löytynyt, ja se vasta inspiroikin! Nimimerkki eairo kommentoi kirjoittelujani näin:

“En tyydy ainoastaan lukemaan paljon – vaan aion lukea niin paljon kuin mahdollista.”

Mahdollisimman paljon voi itse asiassa olla varsin vähänkin; noin muotoiltuna taivoite täyttyy aina.

Lupaukseni ei mielestäni ole kovinkaan häilyvä, mutta ymmärrän kyllä, että sitä voi pitää sellaisena. Minulle "teen parhaani" ei ole sama fraasi jonka jääkiekkoilija sylkee mikrofoniin ottelun erätauolla, tai jonka työntekijä hädissään sepittää pomolleen. Parastani en tee läheskään aina, en valitettavasti edes kirjallisuuden parissa.

En oikein tiedä miten muotoilla tavoitteeni uskottavammin. Aion lukea mahdottoman paljon? En minä sellaista voi luvata. Aion lukea joka ikinen hetki kun kirjan ehtii kaivaa esille? Sellaista minä en halua luvata. Voin vain sanoa, että aion lukea niin paljon kuin mahdollista. Sitä en ole koskaan ennen tehnyt.