Aivopesty

– Et voi olla tosissasi, kuului naurahdus alapunkasta Väinö Linnan "Sotaromaanin" putkahtaessa punaisine kansineen lomalaukustani.
– Kyllähän tämä aika kokonaisvaltaista touhua on, mutta joku raja se on vedettävä, tupakaveri jatkoi vielä.

Olen täysin samaa mieltä. Raja olisi hyvä vetää, mutta sitä en ainakaan vielä tee. Olen päättänyt lukea Tuntemattoman, teki sitten mieli tai ei. Luulin, ettei armeijassa millään enää jaksa lukea samoista asioista joita päivisin itse leikkii, mutta yllätyksekseni näin ei ole. Niin turhana ja jopa lapsellisena kuin pidän touhujamme, minun on pakko myöntää, että aivopesuna armeija on jotain ennennäkemätöntä. Varsinkin näin lomilla on aivan käsittämätöntä kuinka vinhasti ajatukset pyörivät marssien ja väijyvuorojen kautta aseen puhdistamiseen. Aivot toimivat ärsykkeidensä mukaan, ja kun muuta ei ole tarjolla, ne jauhavat tätä moskaa. Sen takia olisikin varmaan järkevämpää yrittää lukea jotain muuta, mutta tällä hetkellä luen mielelläni Tuntematonta. Mikä sen mukavampaa kuin tunnistaa ilmiöitä ja henkilötyyppejä kirjasta. Tulee ihan kotoisa olo.

Henkilötyypeistä puheenollen Tommi Hoikkalan ja Mikko Salasuon seitsemän tunnetun sotilastyypin esittely päivän Helsingin Sanomissa olivat erittäin osuvia. Kaikki inttikaverit sopivat johonkin luokkaan, tai ainakin niiden välimaastoon, minä itse mukaanlukien. Itse taidan olla lähinnä "akateemista poikaa", joka miehistyy armeijassa, ei oikein kestä loputonta alapäähuumoria ja vetäytyy osittain sen takia hieman omiin oloihinsa. Muut tyypit ovat "sinnittelijä", "perseilijä", "alikersantti", "jermu-sluibari", "sotahullu" ja "sopeutumaton". Näitä pitääkin ryhtyä bongailemaan "Sotaromaanista".

Ennen sotaväkeä lupasin kavereille, etten sitten kerro yhtään inttijuttua, sillä ne eivät kiinnosta ketään. Nyt kun urakkaa on pari viikkoa takana, voin todeta, että tämä on hyvin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Minulla ei ole yhtikäs mitään muuta puhuttavaa kuin armeija-aiheista materiaalia. Välillä huomaan itsekin puhuessani kuinka turhaa ja samantekevää mantraa jauhan. En tiedä kumpi on pahempaa, se etten minä osaa enää puhua mistään muusta, vai se että juttumateriaali on mielestäni suhteellisen mielenkiintoista.