Myrskyjä

Viime viikolla luin Jukka Valtasaaren "Myrskyn vuodet". Ensimmäinen ei-kaunokirjallienn teos operaationi aikana oli ihan mukavaa vaihtelua. "Myrskyn vuodet" on katsaus kylmään sotaan, sen syihin ja seuraksiin maailmaan ja Suomeen.

Poliittinen historia ei kuulu suosikkiaiheisiini, mutta yleissivistys sen sijaan kuuluu. Asenne on tärkein, en lukenut kuivaa historiaa, vaan yleissivistin itseäni. Kuiva historia on epäreilu nimitys, sillä Valtasaari on hyvä kertoja. Huiman asiantuntemuksen lisäksi hänellä on tehokas, mutta tarpeeksi yksityiskohtainen tapa kertoa. Tuskin olisin jaksanut lukea samaa kirjaa perushistorijoitsijan kirjoittamana. Kirjailijan, myös historijoitsijan, on taisteltava lukijan kiinnostuksesta, ja niin Valtasaari tekeekin.

Yleissivistyksen lisäksi kirja antoi pureskeltavaa, jota en aiemmin ole juurikaan tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi Suomen juu-ei-vaarinhousut-politiikka on mielestäni ollut toimivaa ja sopivan neutraalia tähän saakka. Valtasaari on eri mieltä. Hänen mielestään se on ylipassiivista politiikkaa, joka on jäänyt Suomen pahaksi tavaksi. On eri asia tehdä harkittuja päätöksiä, kuin jauhaa vuosikausia ennen kuin päätös uskalletaan tehdä. Niin on käynyt useammankin kerran. Nato on yksi järjestöistä, johon Suomen Valtasaaren mielestä olisi pitänyt liittyä jo aikoja sitten, viimeistään vuonna 2001. Nyt olemme jo käytännössä Natossa, mutta aivan eri asemassa, kuin jos olisimme liittyneet ajoissa.

Nato-jäsenyyteen on kuitenkin olemassa hyviä muttia, niistä viimeinen tuli menneellä viikolla idästä. Venäläispoliitikko Juli Kvitsinski kertoi Ylen haastattelussa, että Suomen Natojäsenyys vastaanotettaisiin sotilaallisin, poliittisin ja taloudellisin vastatoimin. Herttaista. Pitää vain toivoa, että tämä kovistelu on taas yksittäistapaus, sillä Suomi ja Ruotsi hakevat mitä todennäköisemmin jäsenyyttä seuraavan viiden vuoden aikana.