sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Ongelmana hierarkia

En ole tottunut siihen, että ihmiset ympärilläni korostavat omaa asemaansa, oli se sitten kuinka korkea tahansa. Niinhän sen pitääkin olla. Ei ole mitään syytä vertailla täysin erilaisia elämänkokemuksia keskenään. Ja jos niin on pakko tehdä, miksi toitottaa tulokset ilmoille toisten kuultaviksi? Onhan se hienoa, jos joku on päässyt elämässään pitkälle, mutta onko saavutuksiaan tosiaan korostettava seisomalla toisten olkapäillä? Kuten sanottua, lähipiirissäni kovin moni on sitä mieltä, ettei ole.

Auktoriteetteja kuitenkin tarvitaan silloin tällöin, mutta kun niin onnettomasti käy, pitäisi hierarkioiden rakentamista välttää niin hyvin kuin mahdollista. Jos jotain on tehtävä, tarvitaan henkilö ohjaamaan toimintaa, tekemään alotteita ja jakamaan tehtäviä. Tämä henkilö ei ole muita ryhmän jäseniä tärkeämpi. Nöyryys on mielestäni johtajan tärkeimpiä ominaisuuksia. Käyttäytymällä nöyrästi ansaitsee ryhmän kunnioituksen, ja kun sen kerran saa, ei paljon muuta tarvitsekaan.

Peruskauden aikaisessa komppaniassani löytyi johtajia joka lähtöön, myös alokkaiden joukosta. He olivat usein niitä parhaimpia johtajia. Heidän asemansa ei perustunut prameisiin merkkeihin ja titteleihin, vaan heidän käytökseensä. Erinomainen johtaja hakee rätin ja alkaa pestä lattiaa ennen kuin käskee muut töihin. Hyvä johtaja ei tarkista millintarkasti muiden pinkkoja ennen kuin oma päiväpeite on siististi taiteltuna jakkaralla. Huono johtaja luulee olevansa jotain.

Koko systeemi hienoine vaatekoristeineen, isoine hattuineen ja kömpelöine nimityksineen on kuin suoraan hiekkalaatikolta tai Avarasta luonnosta. Pienenä jokaisessa leikissä piti olla pomo, joka päätti tasan kaikesta. Mitään ei saanut kyseenalaistaa, jos ei totellut ei saanut olla mukana. Yksinkertainen toimintatapa, joka on todettu tehokkaaksi muissakin yhteyksissä.

Koulussa hierarkiat kehittyivät useampaan tasoon. Oli luokan kunkku, hänen lähimpänsä, he jotka jätettiin rauhaan ja he, joita ei jätetty rauhaan. Tällaiset hierarkiat ovat luonnollisia, valitettavasti ne muodostuvat lähes aina ihmisten kesken, niin ihmiset vain toimivat. Minkä takia näitä asemia on sitten vahvistettava äärimmäisyyksiin? Kenellä on suurin harja, pisimmät hampaat, suurimmat sarvet?

Lapsellista, miehekästä, sotaväki.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Olet aloittanut mielenkiintoisen projektin! Tsemppiä siihen, ja palvelukseesi samoin. Tuli mieleeni kaksi kirjaa (nyt niitä sota/armeija/tms. teemaisia). Veijo Meren "Manillaköysi" teki itseeni aikoinaan suuren vaikutuksen hieman erilaisena sotakertomuksena. Toinen mielenkiintoinen teos on (kirjoittajaa en valitettavasti nyt saa mieleeni)"Liityimme laivastoon" -näin kun kuitenkin rannikolla palvelet ja olet osa merivoimiamme. :)