maanantai 29. kesäkuuta 2009

Torneja ja hevosia

Shakki on hieno ilmiö. Ei ole olemassa montaakaan asiaa, joita ihmiset ovat kautta aikain ajatelleet ja kehittäneet yhtä pitkälle, ei varsinkaan pelejä. Peli on ehkä väärä sana, kun puhutaan shakista, joten jätän käyttämättä tästä lähin. Kun "peli" saavuttaa samanlaiset syvyydet kuin shakki, sitä voi pitää symboliikkana melkein mistä tahansa, jopa elämästä. Mystiikka ja monimutkaisuus, joka tyylikkäissä nappuloissa piilee vat kiinnostaneet minua jo pienestä saakka.

Harmi kyllä en ole koskaan päässyt aloittelijavaihetta pidemmälle shakissa. Osaan säännöt, mutten ymmärrä juuri mitään. En myöskään ole lukenut shakkikirjallisuutta. Se mitä ei ymmärrä on tylsää, arvosti sitä sitten kuinka paljon tahansa. Kirja, jota parhaillaan luen on shakkimestari Garri Kasparovin "Kuinka elämä jäljittelee shakkia on juuri minunlaisille ummikoille sopiva. Vaikka kirja kertoo shakista, on se kirjoitettu niin, ettei lukijan tarvitse ymmärtää mitään pelin hienouksista.

Tavallaan kirja muistuttaa sotastrategista klassikkoa Sunzin "Sodankäynnin taitoa". Kirja, joka päällisin puolin kertoo vain yhdestä maailmasta ja ajasta, mutta kuitenkin pätee melkein mihin tahansa. Pidän sen kaltaisista kirjoista, niistä löytyy yleensä suuria viisauden sanoja. Suurin osa Kasparovin lausahduksista ei ole kovinkaan omaperäisiä, mutta se ei tee shakkimaailmasta yhtään sen tylsempää. En osannut kuvitellakaan kuinka valtavia panostuksia vaaditaan menestykseen ja mitä kaikkea pelaajan päässä liikkuukaan pelin aikana. Kasparov ei keksi uusia kuolemattomia viisauksia, mutta tulkitsee vanhoja hienosti. Miksi itsensä ja toimintatapojensa jatkuva kyseenalaistaminen on tärkeää? Milloin kannattaa olla agressiivinen? Kuinka vastustajan peliin mukaudutaan? Kasparov vastaa näihin kysymyksiin luonnollisimmalla tietämällään tavalla, shakin kautta. Kirjan oikea sanoma koskee kuitenkin oikeata elämää.

Vaikka kirja ei kuulu niihin, jotka mullistavat maailman tai muuttaa elämäni lopullisesti, (sellaisia kirjoja ei taida olla, mutta suurta muutosta se ei ainakaan tehnyt) tarjosi se paljon pureskeltavaa. Kasparovin etos on huikea. Kaikkien aikojen parasta shakin taitajaa ei voi muuta kuin ottaa tosissaan. Jo se riittää mielestäni syyksi lukea kirja.

Shakkimaailmassa on olemassa hieno perinne. Vanhat mestarit ottavat uudet lupaukset siipiensä alle antaakseen kykynsä perintönä tuleville sukupolville. Oppipoika-järjestelmähän ei ole mikään uusi tai ainutlaatuinen järjestelmä, mutta nykypäivänä sitä ei hyödynnetä läheskään tarpeeksi. Onko olemassa parempaa tapaa oppia, kuin ystävälliseltä ja henkilökohtaiselta opettajalta? Itse aion ainakin ottaa tavoitteekseni, riippumatta siitä missä minusta tulee hyvä, että jollain muulla on hyötyä siitä, mitä olen oppinut. Se taitaa olla aika yleinen tavoite, olla hyödyksi muille. Kuitenkin istutaan itsekkäästi kerätyn tiedon päällä, kuin jos se vähenisi sitä jakaessa.

Ei kommentteja: