sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Hullu käskyjä antaa

Armeijassa ei päde samat säännöt kuin tavallisessa elämässä. En tiedä onko se tapa valmistaa sotilaat tilanteeseen, jossa yleisiä normeja ei noudateta. Sodassa on katsottava melkoisesti sormien lävitse, eihän touhusta muuten tulisi yhtään mitään. Intissä moittiminen on suotavaa, varastaminen pelitystä ja valehteleminen huumoria. Nopeilla sormilla varustetulla taistelijalla ei ole puute kalsareista, eikä tuvan vitsiniekkaa usko enää kukaan. Olisi hauska nähdä täysin intin sääntöjen mukaan toimivan henkilön esiintyvän työelämässä. Onneksi heitä ei taida juurikaan olla.

Sellaisen henkilön päivä alkaisi karjunnalla ja kiroilulla. Räyhäystä joutuisivat kestämään murot kaatanut lapsi, myöhästynyt bussikuski, pahaa kahvia keittänyt työkaveri sekä vastaantuleva muukalainen joka ei muista tervehtiä. Työmatkan varrella mukaan tarttuisi naapurin posti, vierustoverin Metro-lehti ja pomon solmio. Saapuessaan työpisteelle alkaisivat linjaukset. Takaisin omaan huoneeseen korjaamaan housunlahkeet, työpöytänne on aivan räävittömässä kunnossa, älkää sössöttäkö! Päivän vanhetessa firmassa alkaisi levitä kummallisia huhuja. Yhden mukaan puolet henkilöstöstä lomautetaan kuukauden kuluttua, toinen taas kertoo kaikkien kesälomien peruuntuneen, kolmannen mukaan nykyiset työntekijät eivät eläköidy koskaan.

Tätä ja paljon muuta on tämän hetkisen elämäni arki. Vaikka siihen välillä turtuu, en pidä sitä ylitsepääsemättömän ärsyttävänä. Niin kauan kun tietää, ettei se kestä loputtomiin, on sitä helppo jaksaa.

Eihän se armeijan oppien soveltaminen oikeaan elämään ihan näin mene, mutta harvalla intistä on suoranaista hyötyä elämässään. Erittäin harva johtajakoulutuksen saanut, jonka kanssa olen puhunut, on pitänyt koulutusta hyödyllisenä. Itsevarmuutta on tullut ali- tai reserviupseerikouluissa, mutta käytännössä hyödynnettävää johtamista ei siellä kuulemma opi. En ole yllättynyt, vaikka luulin kouluja hieman hyödyllisemmiksi. Kuka nyt ei olisi hyvä johtaja, kun alaisilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin totella.

2 kommenttia:

Timo K kirjoitti...

On armeijassakin hyviä johtajia, joiden käskyjä alaisten on helppo noudattaa. Huono johtaja on huono siviilissäkin vaikka ei karjuisikaan.
Omana aikanani intissä koin sekä huonoa, että hyvää johtamista. Huono jäi elävämpänä mieleen. RUK:ssa joutui kukin vuorollaan toisten esimieheksi ja johtamaan koko joukon harjoitusta. Aikamoista junailua ja järjestelyä homman hoitaminen kotiin vaati. Palaute tuli heti ja vähän myöhemminkin. Opin mielestäni stressin sietoa sekä joukon edessä esiintymistä. Siis itsevarmuutta tuli lisää. En kuitenkaan väitä että armeija olisi se paras paikka opin saamiseen.
Varusmiesten keskinäinen älämölöinti ja jäynäily kuuluu asiaan aina kun nuoria miehiä on joukkueellinen kasassa pitemmän aikaa.

PA kirjoitti...

Minusta syväjohtamisen malli on relevantti myös siviilimaailmaan. Useimmat johtajaksi koulutettavat eivät kuitenkaan ymmärrä mallia kovin syvällisesti eikä se minusta oikein armeijan arjessa näykään.

Minua jollain tapaa ahdisti ajatuksena muonituskeskuksen paperilappu, jossa luki, että naulakon käyttö on kielletty, ettei tavaraa varastettaisi.

Yhdestäkään siviilimaailman naulakosta minulta ei ole varastettu mitään. Kuinka voi olla, että armeijassa on niin kuritonta sakkia, että tavaraa häviää. Kun juuri noiden tyyppien käsiin pitäisi olla valmis laskemaan vaikka henkensä.

Jotain on pielessä ilmapiirissä ja asenteessa, jos ainoa keino on kieltäminen. Johtuuko kaikki vain pikkutarkasta kyttäämisestä, jossa lakkinsa hukannut on niin suuri roisto, että on parempi pölliä jostain toinen samanlainen kuin myöntää totuus.