sunnuntai 16. elokuuta 2009

Hyvää työtä!

Välillä tuntuu kun en osaisi mitään. Tekstini ovat latteita, otsikkoni tylsiä ja piirustukseni rumia. Kehittyminen on jotenkin vain niin paradoksaalista. Mitä paremmin johonkin perehtyy, sitä vajaavaisimmilta taidot tuntuvat. Erityisen paljon tämä pistää silmiin piirroksissani, joissa edistysaskeleeni ovat olleet suurimmat parin viime vuoden aikana. Katselin tässä joku päivä vanhoja tuherrusvihkosiani, ja hävetti ihan millä ylpeydellä aikoinani noita kuvia katselin. Tietämättömyys valtavista puutteista on sinänsä ihan mukavaa, tuntuu kuin olisi tehnyt jotain hyvää. Mutta kun jälkeenpäin havaitsee, kuinka väärässä olikaan, on maanpinnalle paluu aika julma.

Tekstini eivät ole mielestäni parantuneet huomattavasti viime vuosina. Varmasti hieman, mutta minun on hyvin vaikea hahmottaa eroa. En ole koskaan ollut hyvä arvioimaan omia tekemisiäni, varsinkaan kirjoituksiani. Usein käy niin, että teksti, jota pidän itse harvinaisen onnistuneena, ei kiinnosta juuri ketään, kun taas keskivertotekele voi saada paljonkin huomiota.

Taitonsa peilaaminen muiden reaktioista on inhottavaa mutta välttämätöntä puuhaa. Pakko saada tietää kuinka hyvä oikeasti olen, vaikkei sen kuuleminen ole mukavaa. Objektiivisen näkökannan saaminen on yllättävän vaikeaa. Läheisiltä satelee vain kehuja, sillä he haluavat nähdä minun menestyvän ja uskovat todella, että teos on hyvä. Ystävät ja tutut ovat kohteliaita, täysin rehellistä palautetta ei aina uskalla antaa.

Kovinta ja parasta palautetta saa asiantuntijoilta. Valitettavasti se on harvin kovinkaan positiivista. Kirjoituskurssilla opettajamme aloitti kertomalla, että kaikki oppilaat ovat lähtökohtaisesti niin hyviä, että ylimääräisiin kehuihin tuhlata tällä kertaa ollenkaan aikaa. Niin sen kuuluukin mennä, jos haluaa kehittyä. On turhaa kalastella kehuja ja hyväksymisiä muilta. Paras tapa on ottaa etäisyyttä tekstiin tai kuvaan ja katsella sitä myöhemmin ulkopuolisin silmin. Silloin sen tietää.

Aivan huikea blogimerkintä, eikö?

1 kommentti:

Artsi kirjoitti...

Kirjoita niin paljon kuin jaksat ja jätä muiden antama arvostelu (on se hyvää tai huonoa) omaan arvoonsa.
Itse kirjoitan noin vitosen arvoista tekstiä (kouluarvosanaa käyttäen) eikä nappaa mitä joku Irma tai Jorma on siitä mieltä. Paskaahan se oma teksi on mutta menköön.
Täytyy kyllä hattua nostaa kun jaksat harmaissa kirjoja lukea. Itsellä meni illat levätessä ja vloput juhliessa ;).

-Artsi