Vielä joskus

Unelmani on kirjoittaa romaani. Paljon sitä pidemmälle en ole ajatellut, alkaisi varmaan olla sen aika. Tässä elämänvaiheessa Juhani Aho oli jo kirjoittanut erään tunnetuimmista klassikoistaa, "Rautatien". Niin kunnianhimoinen en kuitenkaan aio olla. Jos kirjoittamisesta tulee suorittamista, ei lopputuloksesta takuulla tule hyvää. Suunnitelmani on kokemuksien kerääminen siihen asti, kun oivallan mitä sanottavaa minulla on.

Tiedän siis, että haluan kirjoittaa kirjan, mutta se onkin yksi harvoista asioista, jonka tiedän. Miksi, miten ja kenelle minä kirjoitan on vielä epäselvää. Onneksi kysymykset ovat niin samankaltaisia, että niitä voisi pitää vain yhtenä suurena mysteerinä.

Haluan kirjoittaa koska haluan vaikuttaa. Egoistinen kuin olen, haluan, että muut ajattelevat kuten minä – tai ainakin ymmärtävät miten ajattelen. Sama syy pätee kirjoitin sitten mitän vain. Teksti on välineeni, työkalu, jonka käyttäminen on minulle helpointa. Tekstin avulla voin ilmaista ajatuksiani ja tunteitani tarkemmin kuin millään muulla.

Välillä tuntuu typerältä, jopa itsekeskeiseltä toitottaa omia tekstejään muille. Se onkin suurin pulmani mitä tulee kirjoittamiseen. Mikä oikeus minulle on toisten mielipiteisiin vaikuttaminen? Tiedän vähän ja osaan vielä vähemmän. Ei minulla ole lupaa käyttäytyä kuin autoritäärinen tietäjä. Sillä kirjoittaminen on kuin opettamista. Vaikka minulla ei ole opetettavaa, kirjoitan kuitenkin.

Jos joskus kirjoitan romaanin, on siitä tultava hyvä. Blogin kirjoittamisen lopputuloksella ei ole väliä, tekstiä ei kuitenkaan paria tusinaa useampi henkilö lue. Journalistinen teksti taas on puhdas tekniikkalaji. Romaani on kirjailija itse. Se on tapa metsästää huomiota, arvokkaan ja ansaitun huomion metsästämistä. Toivottavasti kykenen joskus sellaisen ansaitsemiseen.